Kun tunteet ohjaa haarukkaa

Tiedätkö sen hetken, kun avaat jääkaapin ihan vain katsoaksesi? Ihan kuin siellä tapahtuisi jotain uutta ja jännittävää. Valot syttyvät, kylmätuotteet tervehtivät, ja juustopaketti kuiskaa hiljaa: "Tuu tänne, mulla on sulle jotain." Ja sinä menet. Eikä ole edes nälkä.

Söin, koska oli maanantai. Tai tiistai. Tai tunteet.

Syömme monesta syystä, mutta todellinen nälkä ei ole aina yksi niistä. Joskus syön, koska väsyttää. Joskus siksi, että olen tylsistynyt. Ja joskus siksi, että koen jonkinlaista eksistentiaalista tyhjyyttä, johon vain suklaapatukka tuntuu sopivan. Joskus taas syön, koska kaadoin vesilasin matolle ja sain siitä jonkinlaisen elämää suuremman tunnekuohun.

Tunteet – tuo keittiön salainen maustekaappi

Meitä ei ole aina opetettu säätelemään tunteita, vaan syömään ne. Lapsuudessa lohtu löytyi usein jäätelöpaketista tai mehujäästä. Kun tuli itku, tuli myös herkku. "Älä itke, saat mehujään." Ja niin syntyi malli, jossa epämukavat tunteet "hoidettiin" suuhun sopivalla tavalla.

Aikuisena tuo sama kuvio toistuu vähän eri kulisseissa. Stressi? Leipää. Suru? Suklaata. Ilo? Juhlaruokaa, tietenkin. Ahdistus? Ensin jotain suolaista, sitten makeaa. Ja sitten ehkä vähän lisää suolaista.

Aivot vastaan järki – arvatenkin aivot voittaa

Tässä ei ole kyse laiskuudesta tai tahdonvoiman puutteesta. Kyse on siitä, että aivot huutavat täyttä kurkkua: "Tarvitsen nyt rasvaa ja sokeria tai en selviä tästä päivästä!" Ja järki yrittää kuiskata väliin jotain kaloreista ja pitkäaikaisista tavoitteista, mutta eihän kukaan kuuntele järkeä, kun makeanhimo pitää megafonia.

Mitä tehdä, kun jääkaappi kutsuu ilman hyvää syytä?

Ensinnäkin – älä mene heti. Kysy itseltäsi: olenko oikeasti nälkäinen vai haluanko syödä, koska minua kyllästyttää, harmittaa tai ahdistaa? Joskus jo se, että kysyy, riittää havahduttamaan.

Toiseksi, tee jotain muuta: lähde kävelylle, ota vesilasi, avaa kirja, kirjoita paperille mitä tunnet. Jos sen jälkeen tekee vielä mieli syödä, niin sitten tee se – mutta tietoisesti.

Kyse ei ole kiellosta vaan valinnoista.

Lopuksi: armollisuus ennen kaikkea

Se ei ole epäonnistuminen, jos joskus syö tunteisiin. Se on osa ihmisyyttä. Meillä on tunteita, univajetta, huonoja päiviä ja päiviä, kun kaikki ärsyttää. Emme ole koneita.

Tärkeintä on, että alamme tunnistaa, milloin kyse on nälästä ja milloin jostain muusta. Silloin emme enää ole herkkuhimon vietävissä, vaan voimme valita – joskus syödä, joskus olla syömättä. Ja aina antaa itsellemme tilaa olla keskeneräisiä.

Koska laihduttaminen ei ole vain syömisen hallintaa – se on myös tunteiden, ajatusten ja joskus jopa jääkaapin ovien hallintaa.