Sydän hakkasi, jalat tärisi – se oli viiden minuutin kävely

Kuvittele tämä: makaan sohvalla villasukat jalassa, sipsipussi vatsan päällä ja "yritän" venytellä. Käytännössä nostin toista jalkaa viisi senttiä ilmaan, totesin että “ai tää tuntuu takareidessä” ja palkitsin itseni palalla suklaata. Se oli liikuntani alkupiste. Nollapiste. Nolla-nolla. Ei edes esilämmittelyä.

Mutta tiedätkö mitä? Siitä se alkoi.

Ensimmäinen askel: kävely. Hitaampi kuin mummot

Aloitin liikunnan niinkin ylevästi kuin kävelemällä korttelin ympäri. Ensimmäisellä kerralla kulutin enemmän aikaa sen miettimiseen, mikä takki olisi tarpeeksi sporttinen mutta ei liian sporttinen ("en mä nyt lenkkeilijä oo") kuin itse kävelyyn. Kävellessäni ohitin kaksi mummoa – jotka ohittivat mut takaisin. Ja hymyilivät. Epäilen salaliittoa.

Silti, olin liikenteessä. Se lasketaan.

Jooga(kö?) – odotin zen-fiilistä, sain jalat solmuun

Kokeilin kotijoogaa. YouTube-video lupasi "lempeän 15 minuutin aamuherätyksen keholle". Totesin jo kolmannen minuutin kohdalla, että joko mulla on täysin poikkeuksellinen anatomia tai ohjaajalla on tekonivelet. En päässyt edes "lapsen asentoon" ilman että polvet protestoi ja niska meni jumiin. Mutta hei – venytin itseäni enemmän kuin koskaan aiemmin  - sekä fyysisesti että henkisesti.

Mikä auttoi jaksamaan?

Ensinnäkin: odotukset matalalle. Jos liikutan itseäni enemmän kuin jääkaappi, se on jo voitto.

Toiseksi: musiikki. Se on personal trainerini.

Kolmanneksi: unohdin kaiken "oikeasta tavasta liikkua". Liikuin kuten minä – vähän kömpelösti, mutta ilolla.

Ja ehkä tärkeimpänä: nauroin itselleni. Eikä se ole itseironiaa – se on eloonjäämisstrategia.

Sinulle, joka olet nollapisteessä

Älä vertaa itseäsi niihin, jotka juoksevat maratoneja tai tekevät burpeeta hymy huulessa. Sun matka alkaa siitä hetkestä, kun nouset ylös, vedät lenkkarit jalkaan (tai villasukat – ei tuomita) ja liikut edes vähän.

Liikunta ei ole rangaistus. Se voi olla vapautus. Tai ainakin hyvä tekosyy kuunnella 90-luvun hittejä täysillä ja heilua kuin diskopallo.

Sä pystyt siihen. Ei tarvitse olla nopea, ketterä tai supermotivoinut – riittää, että aloitat. Ja ehkä syöt suklaata sen jälkeen. Niin minäkin tein.