Ympäristön paineet ja muut dieetin ilopillerit

Tiedätkö sen tunteen, kun istut kahvipöydässä ja yrität ihan vain olla? Et tee numeroa. Et paukuttele ruokavalio-ohjeita pöytään tai julista sokerittomuuden ilosanomaa. Otat ehkä banaanin. Tai vähän raejuustoa. Ehkä kurkun. Vähän.

Ja silloin se tapahtuu.

"Eikö sulle maistu? Onko sulla joku dieetti?!"

Se lause, jonka jälkeen kaikki hiljenee kuin jännärissä juuri ennen paljastusta. Silmät porautuvat sinuun. Joku nappaa toisen palan kermakakkua ihan silkasta kapinasta.

Ja sinä mietit: Tän piti olla vaan banaani.

Ympäristön paineet laihdutuksessa on kuin yrittäisit ajaa polkupyörällä ylämäkeen – samalla kun ystävät heittelevät sinua pullapitkoilla. Ihmiset tarkoittavat hyvää, mutta ei se auta, jos hyvä tarkoittaa lähinnä lisää rusinoita ja vähän voita kaikkeen.

"Syö nyt hyvä ihminen, elämä on lyhyt!"

On, kyllä. Ja haluaisin viettää sen elämän ilman että housut huutaa apua jokaisella istumakerralla.

"Mutta sä näytät niin hyvältä just noin!"

Kiitos! Niin näytän. Mutta selkä ei ole samaa mieltä, eikä verenpainekaan hurraa, kun portaat pitää kiivetä hengittäen kuin Darth Vader.

"Etkö sä nyt jouluna/naistenpäivänä/maanantaina voi vähän herkutella?"

Kyllä voin. Ja teenkin. Mutta jos joka toinen päivä on poikkeus, ei tässä ole enää mitään mitä rikkoa.

Laihduttaminen ei ole ongelma – ympäristö on.

Tai ainakin se osuus ympäristöstä, joka on vakuuttunut siitä, että pelkkä puhe kasviksista aiheuttaa rautavajeen ja psykologisen vaurion.

Mutta hei – me ei olla täällä voittamassa muiden hyväksyntää, vaan omaa hyvinvointia. Vaikka se vaatisi sen kuuluisan eväspurkin töihin ja kieltävän katseen munkkikorille.

Jos sinäkin kamppailet ympäristön paineiden kanssa, muista tämä:

Et ole hullu. Et ole tylsä. Et ole epäsosiaalinen.

Sinä olet määrätietoinen, fiksu ja ehkä vähän nälkäinen.

Ja se on täysin ok.