Hei kaikki sieltä linjoilta! Viikko superdieettiä takana, ja kylläpä on ollut matkassa vähän kaikkea – naurua, itkua (enimmäkseen suklaan perään) ja niitä pieniä oivalluksia, jotka tekevät tästä kaikesta niin hauskaa ja värikästä!
.jpg)
Aloitetaanpa siitä, että en ole kuollut nälkään – vaikka välillä se tuntui olevan lähempänä kuin olisin toivonut. Siis, mistä tämä ajatus, että "laihdutus on yhtä kuin kuoleman nälkä" tulee? En ole kuullut kenenkään laihduttajan keksineen tätä ennen, mutta minä nyt ainakin kokisin sen teoriassa aika lähellä totuutta. Mutta hei, tämä onkin laihdutusmatka, ei nälkälakko!
Olen myös oppinut, että liikunnan voi tehdä hauskasti – ei tarvitse olla maratoonari!
Tämä ei ole mikään kilpailu siitä, kuka pystyy juoksemaan kilometrin nopeammin. Tämä on matka, jossa voi nauttia pienistä askelista ja niistä hetkistä, kun olet vain hyvin ylpeä siitä, että pääsit liikenteeseen.
Lopuksi – olen oppinut, että ei tarvitse olla täydellinen! Nämä pienet "kivut" ja mokat eivät ole matkani loppu – ne ovat osa hauskaa seikkailua! Täydellisyys on yliarvostettua, ja sen myöntäminen on yksi parhaista asioista, jotka olen itselleni tehnyt tänä viikkona. Hups, söin vähän liikaa. Joo, ehkä pieni pala täytekakkua ei ollut suunnitelmissa, mutta hei – elämä ei ole kiveen hakattu, vaan kunnianhimoinen kokeilu!
Joten mitä olen oppinut? Elämä on mahtavaa, vaikka välillä se on pientä epätäydellisyyttä, mutta hei, voin kyllä tanssia tämän kaiken läpi.
Toisella viikossa toivon oppivani lisää itsestäni – ja ehkä sen, miten en syö koko leipäkoria yhdellä istumalla! Stay tuned!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti