Jos ihmettelit, miksi laihdutusbologini katosi kesäksi kuin viimeinen järkevä ajatus hellepäivänä, syy on yksinkertainen: minä lähdin Eurooppaan ja vaaka lähti… Pelicanin varastoon. Me molemmat tarvitsimme tauon toisistamme.
Kesä meni kiertäessä Eurooppaa, syödessä asioita joita ei voi lausua ilman käsieleitä ja juodessa viiniä, joka oli paikallista, koska “paikallinen” ei sisällä kaloreita. Vaaka makasi varastossa pimeässä ja hiljaisuudessa, eikä minulla ollut aavistustakaan mitä se minusta ajatteli. Veikkaan kuitenkin, että se valmisteli paluutaan henkisesti.
Se oli pidempikestoinen täysnollaus omaan elämään. Ei ruokapäiväkirjoja, ei punnituksia, ei sitä hetkeä aamulla, kun seisot kylpyhuoneessa ja mietit onko lattia varmasti suorassa. Oli vain minä, maailma ja housut, jotka hiljalleen muuttuivat slim fitistä… tunteellisiksi.
Normaalisti tässä kohtaa sanottaisiin: “Aloitan joulun jälkeen.” Mutta se on lause, joka on kaatanut enemmän hyviä aikomuksia kuin yksikään croissant. Joten päätin tehdä jotain radikaalia: aloitan huomenna. Joulukuussa. Glögin ja piparien keskellä.
Vaaka on haettu takaisin varastosta. Se seisoo kylpyhuoneessa ja näyttää siltä, että se muistaa minut. Minä en vielä tiedä, haluanko tietää mitä se muistaa.
Tarkoitus ei ole olla täydellinen, vaan tietoinen. Syödä jouluruokaa, mutta ei koko joulua yhdellä istumalla. Liikkua vähän, vaikka ulkona on pimeää ja sohva kuiskaa nimeäni. Ja ennen kaikkea: lopettaa se ikuinen “sitten kun”.
Tämä blogi herää nyt uudelleen. Ei siksi, että hetki olisi täydellinen, vaan siksi että se ei ole. Ja ehkä juuri siksi tämä on paras mahdollinen hetki aloittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti